tiistai 18. helmikuuta 2014

Seksi

Yhdessäoloa kaverin kanssa. Hyvä kaveri, luotettava, vastakkaista sukupuolta. Aukinainen televisio.
Hämäriä muistikuvia rennosta olosta, rauhallinen fiilis. Ainoa vaivaava asia, että olemme tehneet SEN tämän ystävän kanssa. Silloin hallitsi humala, tosin vain minun päätäni. En pitänyt siitä enkä usko hänenkään pitäneen. Pakkopullaa, paremmasta puutetta. Ja vielä niin nuoria.

Tällä kertaa en halunnut. Halusin katsoa vain teeveetä, odotin hänen lähtevän. Sitten alkoi ehdottelu. Hän fiilisteli, minä ahdistuin. Välttelin, hän lähenteli. Siirryi kauemmaksi sohvalla, hän kävi selälleen ja odotti. Minä välttelin.
Näin hänen nousevan istuma-asentoon juuri kun tämän kädet kiertyivät ranteisiini ja hän veti minut päälleen. Otin vauhtia sohvasta jaloillani ja potkaisin tönäisten meidät lattialle. Liu´uimmekin. Muistan hämärästi hänen sanoneen sen sattuvan, minun maininneeni sen olleen tarkoitus. En ole kuitenkaan varma.
Ahdisti. Vielä kerran hän tuli viereeni, kunnes löin häntä niin kovaa kuin jaksoin, sinne arimpaan. Hän makasi maassa, minä esitin sohvalla nukkuvaa. Minuutit kuluivat, hän lähti pois.

Ahdistaa, on outo olo. Aiheutan itselleni vain pahan mielen muistelemalla asioita joita en halua muistaa. Joita en muistakkaan, ellei joku asia muistuta minua siitä ja outo olo valtaa minut. Silloin muistan kaiken niistä ajoista. On helpompaa olla muistamatta, mutta pelottavaa.
Minulta kysyttiin joskus terapiassa, että onko kukaan käyttänyt minua seksuaalisesti hyväkseen. Vastasin ettei ole. Ei minua olekkaan, mutta siinä puolessa minua on jotain outoa. Muistan jo varhain seksin olleen äärimmäisen kiinnostavaa, mutta pelottavaa. Ensimmäinen kertani oli ihana, rakastin häntä ja hän minua. Ajan myötä seksistä tuli väline, tapa, jolla saan huomiota. En montaa viikkoa ole ollut sinkkuna vuosikausiin, mutta ne ajat jolloin olin... Olisin ollut valmis kenen kanssa vain ja milloin vain.

En enää.

En kykene enää nauttimaan. En aidosti. Fyysisesti, mutten henkisesti. Rakastan miestäni, mutta en itseäni. Ei lupaa sanoa ei, vaikka pään sisällä se sana on voimakkain.
Seksi pelottaa, ahdistaa niin henkisesti kuin fyysisesti. Ei sillä, minunhan se syy ihan perimmillään on: miksi olin sellainen mikä olin, miksi? Ihmisellä on oikeus valita. En valinnut toisin, miksi valittaisin? Ei ole oikeutta.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Haaste

Kiitokset haasteesta Winonalle!

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:


Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Haastan seuraavat:

Haastan kaikki vastaantulijat. En valitettavasti osaa lähteä ketään haastamaan, seuraan hyvin vähän blogeja tämän nimimerkin kautta ja haluan vaalia anonyymiyttäni.

11 asiaa minusta:


1. Kärsin todella pahasta emetofobiasta, joka saattaa olla yksi syy muihin ongelmiini. Fobia on ollut minulla 6 vuotiaasta asti ja on hallinnut joka ikistä valintaani ammatinvalinnasta ystäviin.

2. Olen/joku puolistani on taiteellinen. Rakastan piirtämistä, tanssimista, musiikkia, soittamista, laulamista ja kaikkea vastaavaa.
3. Ulkonäköni antaa väärän kuvan minusta itsestäni. Tatuointeja, lävistyksiä, mustanpuhuvaa, metallimimmi. Loppupeleissä olen kyllä täysi nössö.
4. Olen absolutisti. En ole aina ollut, mutta nykyään olen.
5. Henkisen kivun lisäksi tunnen jatkuvaa fyysistä kipua.
6. Ihmiset ahdistavat minua, en osaa olla oma itseni. Tämä johtaa vääränlaisen ensivaikutelman antamiseen, joka johtaa siihen, että minulla on vain pari läheistä ystävää.
7. Mustissa (pilli)farkuissa ja niittivöissä on sitä jotain...
8. Vihaan ruoan laittoa. Tekemäni ruoka maistuu omassa suussa aina järkyttävälle, se on vastenmielistä ja muutenkin tapa menettää ruokahalu, siis se ruoan tekeminen.
9. Leipominen sen sijaan on ihan mukavaa ja olenkin ajan kuluessa rakentanut vaikean riippuvuuden taikinakulhojen nuolemista kohtaan.
10. Olen yliherkkä itkupilli. Ennen (aikana jota en muista) en itkenyt ollenkaan verrattuna tähän päivään. Minut saa itkemään sekä ilo että suru, mutta sehän on kai ihan tervettä..?
11. Taidan olla ikuinen maailmanparantaja. Joku puoli minussa hoivaa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Pyrin selvittämään kaikki asiat liiankin hyvin, en halua ketään syrjittävän ja kiusattavan ja puolustan aina heikompaa. 

Saadut kysymykset:


1. Mikä määrä alkoholia viikossa on mielestäsi liikaa ja onko mielestäsi normaalia ottaa kerran viikossa känni?

- Jos hallinnassa pysyy, niin on ok ottaa vaikka päivittäin saunaolut ja viikonloppuna pari enempi. Mielestäni on myös ok vetäistä joka viikonloppu kännit ja vaikka toisetkin, jos ei tuota vaikeuksia olla viikonloppuja täysin selvinpäinkään.

2. Asia, joka auttaa eniten silloin kun tuntuu että maailma kaatuu päälle?
- Liikunta!

3. Hauska fakta itsestäsi, jota moni läheisesikään ei välttämättä tiedä/uskoisi?
- Hmm, varmaan yksin kotona tanssiminen ja laulaminen ihan pirun kovaa ja korkealta! Kunnon striptease esitykset yksinään ikkunaa peilinä käyttäen, hyvää päivää ohikulkijat!

4. Paras lukemasi kirja/kirjasarja?
- Lars Keplerin kirjat!

5. Ketä ihailet?
- Kaikkia fyysisesti/henkisesti "sairaita" ihmisiä, jotka kääntävät heikkoutensa vahvuudeksi,

6. Mikä on pelottavin kauhuelokuva jonka olet nähnyt?
- Taitaa olla mieli sulkenut pois ne pahimmat, en muuten edes muista. Tulee mieleen ainakin joku, missä oli joitain nukkeja, joissa asui joku saatanan pelottava nainen. Se nainen ilmestyi niitten nukkejen kautta ja katkaisi kielen kirkujilta. Siinä oltiin sitten paskat housussa koko elokuvan ajan, HYI.

7. Jos saisit rahaa jonka voit antaa mihin tahansa hyväntekeväisyyskohteeseen, niin mihin sen rahan lahjottaisit?
- Johonkin, joka auttaa eläimiä!

8. Osaatko kymmensormijärjestelmän ja käytätkö sitä?
- Hmm. Ei tajua...

9. Bravuuriruokasi (jaa myös halutessasi sen resepti!)
- Suklaakakku, ihan sama mikä, kunhan siinä on kaakaojauhetta!

10. Koira vai kissa?
- Luonani asustaa koiraa ja kasa kissoja, joten siinä mielessä kummatkin. Mutta kyllä kissat on aina kissoja!

11. Lempipelisi? Kyseessä voi olla mobiilipeli, facebook-peli, konsolipeli tai pc-peli; peli jolla on nostalgia-arvoa tai sitten yksinkertaisesti vain peli joka vain on järjettömän hyvä ;)
- Taberinos!

Haasteen varastajille samat kysymykset kuin minulle ylempänä, terveisin maailman laiskin nukkumaan haluaja!

tiistai 14. tammikuuta 2014

Tyhjä pää

Terapiaa, outoja oloja, ahdistusta, fyysisiä tuntemuksia, muistinmenetyksiä...

Tältäkö tuntuu olla "vakavasti" sairas henkisesti? Vaikea uskoa. Outoa miettiä, että minulla on erilaisia diagnooseja ja tarvitsen lääkitystä pitääkseni itseni kasassa. Minä?! Tunnen itseni terveeksi ja onnelliseksi nuoreksi tytöksi, jonka on todella vaikea uskoa olevansa sairas, minullahan on kaikki hyvin. Siinä riemun keskellä häilyn kuitenkin todellisuuden rajalla, en ole enää 15 vuotias ja onnellinen. Olen 20 vuotias ja tuon "onnellisuuden" takia sairas. On minun oikeastikin vaikea kuvitella, että tältä tuntuu olla "mielisairas", eikö se olekaan tämän kummempaa, ihan normaalin tuntuista!

Mitä on normaali? Jatkuvaa kipua, ahdistusta, paniikkia, muistikatkoksia, tajunnan hämärtymistä, sumua ja pimeyttä, tyhjää katsetta ja ajatusten kokonaan pysähtymistä. En kuule enkä näe. Mutta niin se on ollut jo niin kauan kuin jaksan muistaa. En muista mitään muuta oloa, en osaa kuvitellakkaan millaista olisi olla "vapaa". Kun pystyisi lupaamaan toiselle pystyvänsä ja lähtevänsä, ihan milloin vain ja mihin vain.

Muistelen hieman, muistelen vain varoen. Pimeyttä, pimeyttä, katkealmia, alkoholia. Hieman valoisampaa, olen 15 vuotias ja maistan ensimmäisen kerran olutta. Kuinka kiellettyä, kuinka koukuttavaa. Hyvää oloa, ystäviä, hauskanpitoa. Helppouden tunnetta, ei mitään pahaa olemassakaan. Ensimmäiset savut tupakista, pyöräily, kävely, ystävät, rakkaus, ensimmäinen kerta silloisen poikaystävän kanssa. Vapaus.

Miten päädyin tähän? Mitä oli tuo pimeys? Mitä pahaa siinä oli, että mieleni päätti katkaista nauhan poikki ja tehdä siitä vaikeasti luettavan jatkossakin? Miksi minä en muista, vaikka kuulemma olen ollut ja elänyt? Ihan joka päivän, pakkohan minun on ollut olla jossakin, jos ei mitään ihmeellistä. Mutta ei, ei mitään.
Näihin kysymyksiin löytyy toivon mukaan vastauksia ajan kanssa, nyt en uskalla niitä ajatellakkaan. Tällä hetkellä tärkeintä on vakauttaa, pysyä tässä hetkessä ja luottaa tulevaisuuteen siitä sen suuremmin stressaamatta. Kyllä tähän vielä löydetään selitys... Toivottavasti.